2011-06-21

Raportti kuudenneltatoista sairaalaviikolta: valmistautuminen kantasolujen siirtoon

Viikko kului yhden hengen eristyshuoneessa ns. "siirto-osastolla". Täällä tehdään terveiden ihmisten vapaaehtoisesti luovuttamien kantasolujen siirtoja potilaille, joilla ei muuten olisi enää paljon elinaikaa jäljellä. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus siitä, että joku tuntematon henkilö on valmis auttamaan minua sellaisella tavalla. Hän ei saa siitä mitään hyvitystä enkä minä saa koskaan tietää luovuttajan henkilöllisyyttä.

2011-06-17

Viikko ilman reseptilääkkeitä

Heinäkuun 2009 alusta alkaen olen joutunut syömään, pistämään tai saanut tiputuksena suoneen vahvoja lääkkeitä joka päivä. Nyt sain yllättäen yhden vapaaviikon reseptilääkkeistä. Sekään viikko ei ollut lomaa sairaalakäynneistä, sillä kävin katetrin huuhtelussa joka toinen päivä. Viikon henkisenä sisältönä oli valmistautuminen seuraavaan vuodeosastojaksoon, joka onkin jo alkanut.

2011-06-07

Hammassaneeraus Kirurgisessa sairaalassa

Maanantaina 30.5.2011 menin aamulla ensin kotoa Meilahden sairaalaan laboratoriokokeisiin. Sieltä jatkoin Kirurgiseen sairaalaan hammaslääkärin tutkimukseen. Sen jälkeen minut ohjattiin vuodeosastolle odottamaan leikkaussalissa tehtävää kolmen hampaan poistoa. Leikkaussalista minut työnnettiin operaation jälkeen omalla sängyllä takaisin vuodeosastolle, missä olin illan, yön ja aamun. Tiistaina aamupäivällä pääsin potilaskuljetusautolla Meilahden sairaalaan luuydinnäytteen ottoon. Siellä tehtiin myös luututkimus röntgenosastolla ja katetrin huuhtelu, jonka jälkeen lähdin julkisilla kulkuvälineillä apteekin kautta kotiin.

Kirurgisen sairaalan vuodeosastolla oli muuten hyvä olla, mutta en saanut siellä ennen tiistaiaamua sellaista ravintoa, jota elimistöni kaipasi. Syötäväksi oli tarjolla vain maitotuotteita, joita en lääkeohjeen mukaan olisi saanut syödä. Mieluisan ravinnon puutteen aiheuttama nälän tunne ja lievä huonovointisuus sivuuttivat nopeasti hampaiden poiston leukoihin aiheuttamat jälkituntemukset.

2011-06-03

Valmistautuminen hammassaneeraukseen

Kantasolusiirtoon valmistautuville, pahanlaatuisia verisairauksia sairastaville potilaille tehdään ns. hammassaneeraus. Saamani ohjepaperin mukaan syynä hammassaneeraukseen on epäilty tai varma infektiofokus hampaistossa. Erään potilaan esittämän selityksen mukaan hampaiden juurista on aivoihin niin lyhyt matka, että siihen ei tulehdustilanteessa ehdi antibiootti väliin.

Hammassaneerausprosessin yksityiskohdat ovat tietysti jokaisella potilaalla erilaiset. Kerron tässä ja myöhemmin julkaistavassa seuraavassa kirjoituksessa, miten se minun tapauksessani käytännössä tapahtui. Prosessiin sisältyi pitkä ja perusteellinen valmistelu Meilahden sairaalassa, tutkimus ja operaatio Kirurgisessa sairaalassa, yksi yöpyminen Kirurgisen sairaalan vuodeosastolla sekä antibioottihoito, joka jatkuu vielä tätä kirjoittaessani. Poistetut hampaat olivat syömisen kannalta melko tärkeitä, joten ehkä niiden tilalle täytyy myöhemmin asentaa jotakin.